perjantai 22. marraskuuta 2013

Graham Greene: Voima ja kunnia



Graham Greenen Voima ja kunnia sijoittuu vallankumoukselliseen antikatoliseen Meksikoon, jossa eräässä osavaltiossa katolisuus on tyyten kiellettyä ja tukahdutetaan teloituksin. Tosielämän esikuvana on diktatorisen kuvernööri Tomas Gárrido Canabalin johtama Tabasco 1920-1924 ja 1930-1934. Kirjan päähenkilö on takaa - ajettu pappi, valtion viimeinen joka ei ole antautunut viranomaisille kuten pääkaupungissa yleisen pilkan kohteena oleva padre José tai paennut maasta kuten piispa.

Mutta tämä vastarintahenkinen pappi on vain varjo entisestään ja se myös suojaa häntä.
Viranomaisilla on hänestä vain yksi lehtikuva, jossa hän itsetyytyväisenä leipäpappina poseeraa seurakunnan silmäätekevien ja vahvistuksen sakramentin saaneiden tyttöjen keskellä. Nykyisessä olomuodossaan pappi on rähjäinen kulkuri, jonka alituinen pelko on alkoholisoinut ja johtanut jopa selibaatttilupauksen rikkomiseen maalaisvaimo Marian kanssa, minkä seurauksena hän on nyt tyttären isä. Pappi käy kierrellessään maalaiskyliä ja kaupunkeja ja tekee mielessään tilitystään elämästään ja uskostaan äärimmäisissä olosuhteissa. Hän tuntee olevansa kadotettu, mutta toisaalta hän tuntee myös lähimmäisenrakkautta joka aikanaan pappisviran arvostettuna hoitajana ei tuntenut. Ja velvollisuus ajaa häntä jakamaan sakramenttia, vaikka hän tuntee kiusauksen paeta.

Pappi kohtaa oman Juudaksensa malariankeltaisessa mestitsissä, kurjassa köyhimyksessä joka haluaa hieman ansaita. Papin pahin vihollinen on nuori luutnantti, peonin poika joka on valmis tappamaan tuhotakseen kansaa huijaavien pappien ”taikauskon”.Hän keksii pirullisen tavan saalistaa pappia ottamalla tätä suojelleista kylistä panttivankeja. Mutta pappi huomaa, ettei luutnantti ole paha mies. Hän tekee julmuuksia vain ” aatteensa välttämättömyydestä”, ja on tuleva täyttämään myötätuntoisesti papin viimeisen tahdon. En halua paljastaa tämän kirjan monia juonenkäänteitä, mutta papin kohtalo on alusta asti selvä. Hän ei pidä itseään marttyyriksi kelpaavana, mutta on valmis valitsemaan tuon väistämättömän kohtalon kun hänen velvollisuudentuntoonsa pappina vedotaan.

Jopa Academia Commersialin omistajan hurskas rouva, joka salaa piilottelee pappeja, on valmis myöntämään että hänen ”viinapapiksi” kutsumansa hengenmies muuttuu teloituksensa myötä marttyyriksi ja liki pyhäksi. Hänen teini-ikäiseen poikaansa tapaus vaikuttaa dramaattisesti. Vastoin tapojaan hän suutelee talosta suojaa hakevaa uutta pappia kädelle.

Mainittujen henkilöiden ohella kirjassa kohtaamme monia muita henkilöhahmoja: paikallisia kuten korruptoitunut poliisipäällikkö Jefen, brittiläisen hammaslääkärin herra Tenchin,, luterilaiset saksalaiset maanomistajasisarukset Lehrit, amerikkalaisen banaaniyhtiön miehen Fellowsin vaimoineen ja heidän perheestään vastuuta kantavan 13-vuotiaaan Coral-tyttärensä- ja intiaanit. Intiaanit, ”kivikautinen heimo”, on läsnä kirjassa paikoin voimakkaastikin mutta he jäävät papille ja muille päähenkilöille vieraiksi ja nimettömiksi. Tässä kohden näkyy selvästi Greenen herkkyys yhteiskunnalliselle sorrolle ja syrjinnälle. Myös Meksikon trooppinen ilmanala, maantiede ja luonto ovat tärkeä osa romaania.
  Voima ja Kunnia ei ole tummista sävyistään huolimatta synkkä tai ahdistava kirja, sitä valaisee jumalaisen armon ajatus.

Brittiläinen Graham Greene(1904-1991) on yksi 1900-luvun luetuimpia ja filmatisoiduimpia kirjailijoita. Hän itse jakoi tuotantonsa viihteeseen ( rikos- ja jännitysromaanit) ja vakavampaan kirjallisuuteen. Jälkimmäisiin kuuluu Voima ja Kunnia, joka sai ilmestyessään 1940 hyvän vastaanoton. Romaani on ensimmäinen niistä kolmesta teoksista, jotka toivat kirjailijalle katolisen kirjailijan maineen. Kaksi muuta ovat The Heart of the Matter (1948, ruotsiksi Hjärtpunkten, 1978), The End of Affair (1951, suomeksi Jutun loppu, 1952). Greeneä on verrattu ranskalaisiin Georges Bernanosiin ja François Mauriaciin. Hän itse ei ollut katolisen kirjailijan maineesta innostunut vaan halusi mieluimmin olla kirjailija, joka nyt vain sattuu olemaan katolilainen. Mutta maineelle on hyvät perusteet, sillä Graham Greene kirjoittaa syvästi synnistä ja jumalallisesta armosta.

 Mutta oikeaoppisuutta Greeneltä lienee turha hakea, hänellä on ollut katolilaisten keskuudessa myötämielisten arvioijien ohella myös kovia kriitikoita. On sanottu, että Greenen teoksissa synti on läsnä kaikkialla. Pyrkimys toimintaan vailla syntiä näyttää tuomitulta epäonnistumaan eikä se edes ollut keskeistä pyhittymisessä. Katolinen kollega ja ystävä Evelyn Waugh kutsui Greeneä jopa Miguel de Molinosin ym. kvietistisen harhaopin elvyttäjäksi. Teologi Hans Urs von Balthasar piti Greeneä synnin mystifioijana. Onko näin? Tästä jokainen lukija voi vetää omat johtopäätöksensä.


Graham Greene: Voima ja Kunnia
( The Power And The Glory)
Suom. Tauno Tainio
Kustannusyhtiö Tammi, Helsinki 1980, 3.painos. 246 s.

1 kommentti:

  1. Itse en menisi niin pitkälle että sanoisin tätä synnin mystifioinniksi, mutta synnintunnon aikaansaaman nöyryyden glorifiointia kyllä löysin...mutta vaikka pyrkimys välttää syntiä näyttäisikin mahdottomalta niin onko se silti mikään syy olla pyrkimättä.

    VastaaPoista