Päähenkilö
asteli pitkin Tehtaankatua Helsingissä, Venäjän suurlähetystön ohi
kohti SPR:n toimistoa, jännityksellä odotin kääntääkö Arto Ratamo
katseensa kadun toiselle puolelle havaitakseen Katolisen kirkon. Tällä
kertaa ei kääntänyt, yleensä Soininvaara kuvaa vivahteikkaasti
tapahtumapaikkoja. Tässä siis pettymys tällä kertaa, mutta ei tarvinnut
montaa sivua lukea eteenpäin kun katolisuus tuli nimeltä mainiten mukaan
seikkailuun. Yksi henkilöistä turvautui Pyhän Marian seurakunnan
kappalaisen, Isä Danielin apuun. Isä Daniel kulkee mukana tarinan
loppuun asti lämminhenkisenä ja ekumeenisena kirkonmiehenä, jolla on
myös piispan antama lupa manaukseen. Kirjailija oli faktat tarkistanut,
joten tämä katolisuus oli mukava lisä seikkailussa.
Muuten
kirja oli tuttua vauhdikasta Taavia ydinaseteknologioineen ja
supo-kuvioineen, mutta katolisuus pienenä lisäulottuvuutena. Tuotiin
esille ihmiskaupan ongelmat. Ehkä kuitenkin kirja oli jäähdyttelyä
viimevuonna päättyneelle massiivisille trilogialle, jossa kaikki nämä
teemat käytiin syvällisemmin läpi. Leppoisa lukukokemus sille, joka Soininvaaran tyylistä pitää – tai sitä sietää.
terveisin Hannele
Kiitos, en ollutkaan tietoinen tällaisesta dekkarista, Soininvaara on nimenä tuttu...
VastaaPoista