maanantai 27. tammikuuta 2014

Christian Bobin - Fransiskuksen unelma


"Poika lähti enkelin kanssa ja koira seurasi perässä."
Fransiskuksen unelma on sarja vinjettejä pyhän Franciscus Assisilaisen elämästä. Mitään varsinaista hagiografiaa tai historiallista elämäkertaa tässä ei tehdä, romaanin tyyli on lähempänä proosarunoutta ja mukana on myös kirjoittajan omia tunnelmia, mietteitä ja vertailuja nykyhetkeen. Pyhän Franciscuksen elämän pääkohtiin on siis ehkä hyvä tutustua jostain muusta lähteestä, vinjetit kattavat elämän tärkeitä tapahtumia mutta joskus hieman viitteellisesti.

Mutta kiinnostavasti Christian Bobin näitä tuokiokuviaan kuitenkin käsittelee, kieli on kaunista ja runsaita ajatuksia on saatu esitettyä lähes aforisminomaisesti.

Bobin voitti kirjalla Grand prix catholique de littérature -palkinnon. 

"Fransiskus seisoo rakkautensa kanssa kuin lapsi seinän edessä palloineen: hän heittää sanansa, valoisien sanojen pallon, itseensä kiertyneet "minä rakastan sinua", hän heittää ne kaukaiseen seinään jokaisena elämänsä päivänä, odottaa sitten että pallo ponnahtaisi takaisin, hän heittää tuhansia palloja eikä niistä yksikään koskaan palaa, hän jatkaa edelleen hymyilevänä ja luottavaisena: peli itsessään on korvaus, rakkaus itsessään on vastaus."

Fransiskuksen unelma (Le Très-Bas 1992)
Suom. Annikki Suni
Innotia 1995, 126 s.

IL DIVO - A Musical Affair !! (♪Memory ♪Can You Feel The Love Tonight)

perjantai 17. tammikuuta 2014

Viivi Luik: Varjoteatteri



Viivi Luik katsoo, että hänen päätymisensä Roomaan on kohtalo. Hän kertoo  alkaneensa matkan sinne jo pikkutyttönä kun Koti-Virossa näki kuvan Colosseumista. Elämä johdatti niin, että hän ennen Roomaa tutustui Helsinkiin, New Yorkiin ja ennen kaikkea Berliiniin, ja tämä kaikki opasti häntä matkalla. Ihan käytännössä Luik päätyi ikuiseen kaupunkiin Viron suurlähettilään puolisona vähän ennen vuosituhannen vaihdetta.

Viivi Luikille Rooma on ennen muuta paavin kaupunki. Hänellä on viittauksia katolisuuteen. Isäjumala on kirjassa usein esiintyvä taustavaikuttaja. Omasta kääntymisestään katoliseen uskoon Luik ei puhu, enkä tiedä tapahtuiko se Rooman vuosina.

Viivi Luik kuvaa Roomasta arkipäiväisiä asioita, joissa kaupunki ja italialaiset saavat aivan uskomattomia ominaisuuksia. Etsitään asuntoa, palellaan talvella lämmittämättömissä taloissa, käydään hammaslääkäreillä, suutarilla joka sattumoisin onkin myös luumestari, kahviloissa, Hadrianuksen palatsissa.

Niin Roomassa kuin Berliinissä Luik nostaa esiin ihmisen marginaalista, vanhan balkanilaisen sotapakolaisen joka ei vielä osaa kerjätä, nuoria kerjäläistyttöjä lapsensa kanssa, ja nämä kohtaukset ovat puhuttelevimpia. Tytöt eivät ole säälin kohteita vaan arvokkaita yksilöitä, jotka elävät elämäänsä. Berliinissä lapsensa tähden vanhempansa hylännyt Magda on saanut apua virolaissyntyiseltä luterilaiselta pastori Atspolilta, joka on ehkä kirjan mielenkiintoisin henkilöhahmo. Roomassa Magdan albanialainen kohtalotoveri ei ole löytänyt auttajaansa.

Viivi Luikin kerronnassa eri ajat ja paikat liittyvät taianomaisesti yhteen. Tästäkin romaanista, kuten aiemmin suomennetuista romaaneista Seitsemäs rauhan kevät (1986) ja Historian kauneus ( 1991), näkyy että kirjailija on myös ja jopa ennen kaikkea runoilija.
 
Anja Salokannel tekee varmasti hyvän käännöksen. Silmille kuitenkin hypähtää, että hän taivuttaa Liettuan Kaunasin Kaunakseksi.
 
 
Viivi Luik: Varjoteatteri
( Varjuteater, 2010)
Suom. Anja Salokannel
Kustannnusyhtiö Tammi, Helsinki 2011. 264 s.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Olemattomuuden valo


Nyt vuorossa taas vähän vaativaa kirjallisuutta. Olen viettänyt pitemmän aikaa yhteiseloa Bernhard Welten Olemattomuuden valon kanssa.

Kirjassa pohditaan uskonnollisen kokemuksen kohtaamisen mahdollisuutta tänä modernina luonnontieteiden dominoimana aikana, jota näyttäisi luonnehtivan lähinnä kokemus siitä, ettei Jumalaa ole eikä ihmisellä näin ollen myöskään mitään syvempää tarkoitusta ja päämäärää. Ihmisen pitäisi tyytyä elelemään vähän samaan tapaan kuin eläimet, jotka syövät, nukkuvat, lisääntyvät eivätkä turhaan mieti syntyjä syviä. Tällä tavalla minua ystäväni usein opastavatkin. Hyvin todennäköisesti ei ole mitään Jumalaa, ei häntä ainakaan missään näy. Sen sijaan erittäin selvästi on koettavissa, ETTEI Jumalaa ole. Welte toteaakin teoksessaan, että kokemus Jumalan olemattomuudesta on itse asiassa hyvin voimakas kokemus ja se on työntänyt tieltään ihmiselle ominaisen alkukantaisemman kokemuksen siitä, että Jumala on.

Luonnontiede on tuottanut maailmaamme liudan loistavia innovaatioita. Ne ovat niin toimivia ja helpottavat elämäämme niin monin tavoin, että niiden häikäisy häivyttää näkyvistä kaiken sen, mitä luonnontiede ei ole kyennyt ratkaisemaan. Kuten kysymykset elämän mielekkyydestä ja tarkoituksesta. Miksi on hyvä, että mitään ylipäätään on olemassa? Eikö olisi parempi, että olisi vain olemattomuutta?Mutta ihmiset vetäytyvät mielekkyyspohdinnoista, ne koetaan ahdistaviksi ja turhiksi, koska niitähän ei luonnontieteellä voi ratkaista. Näin me elämme ikään kuin luonnontieteen kirkkaaksi valaisemassa huoneessa, mutta sen huoneen ympärillä vallitsee edelleen mitä syvin pimeys: kysymys elämän mielekkyydestä. Olemme alitajuisesti tietoisia huoneen ympärillä vallitsevasta tutkimattomasta pimeydestä, mutta välttelemme sen ajattelemista ja pakennemme itsemme viihdyttämiseen eri tavoin.

Tämän uskonnonfilosofisen teoksen ovat kääntäneet Terhi Kiiskinen ja Teemu Sippo.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Franz Werfel: Bernadetten laulu


Franz Werfelin Bernadetten laulu on yksi hienoimmista romaaneista mitä olen lukenut. Sen voimana on dokumentaarisuus ja elävyys Pyhän Bernadette Soubirousin ja Lourdesin Neitsyt Marian tarinan kertomisessa. Franz Werfel (1890-1945) oli Prahassa juutalaisperheeseen syntynyt itävaltalainen kirjailija, joka nousi 1930- kansainväliseen maineeseen armenialaisten 1915 kansanmurhaa kuvaavalla laajalla romaanilla Neljäkymmentä päivää Musa Daghilla ( suom. 1935).

Pyhän Bernadetten tarinaan hän tutustui piileskellessään natseja Pyreneitten Lourdesissa 1940 ja odottaessaan viisumia Yhdysvaltoihin. Aikanaan katolisen koulun käyneellä kirjailijalla ei ole ollut vaikeuksia perehtyessään Bernadetten tarinaan. Hän lupasi Lourdesissa kirjoittaa kirjan Bernadettesta, jos pääsee Yhdysvaltoihin, ja lunasti lupauksensa jo 1941 Los Angelesissa. Hän kirjoittaa romaaninsa esipuheessa: ”Olen rohjennut laulaa Bernadettesta, vaikka en olekaan katolilainen vaan juutalainen. Rohkeuden siihen antoi minulle paljon vanhempi ja paljon tiedottomampi lupaus. Jo silloin, kun kirjoitin ensimmäiset runoni, minä vannoin itsekseni, että aina ja joka paikassa ylistäisin kirjoituksissani jumalalista salaisuutta ja ihmiselämän pyhyyttä, - huolimatta ajasta, joka ivaa, vihaa ja välinpitämättömyyttä tuntien kääntyy pois näistä elämämme viimeisistä arvoista”. Bernadetten laulusta tuli menestys. Vuonna 1943 sen pohjalta tehtiin Henry Kingin ohjaama elokuva, jonka pääosan esittäjä Jennifer Jones sai Oscarin. Kun Werfel pari vuotta myöhemmin kuoli, hänet haudattiin perheen pyynnöstä katolisin menoin.

Franz Werfelin romaani noudattaa yleisesti ottaen virallista pyhimyselämäkertaa, mutta toki hän käyttää kirjailijan vapautta kuvatessaan ihmisiä ja tapahtumia. Kirjan vaikuttavin osa on Bernadetten lapsenomaisen rakkauden Massabiellen luolan ”ihmeen kauniiseen naiseen” kuvaus. Tuo rakkaus tekee sairaalloisesta köyhästä tytöstä rohkean maallisen virkavallan ja kirkollisen hierarkian ahdistelussa. Bernadetten näkemän ilmestyksen synnyttämä liike on patoisin murretta puhuvan vuoristolaisköyhälistön kansanliike, ja romaanissa kuvataan monitasoisesti miten kirkko, tiede ja jopa valtio nöyrtyivät Bernadetten ilmestyksen edessä.

Bernadetten laulun suomennos on nykyään harvinaisuus, joka löytyy vain joidenkin kirjastojen varastosta. Kirjan kustantaja on aikoja sitten lopettanut toimintansa. Mutta näkisin, että olisi hyväksi Suomen katoliselle elämälle ja ylipäänsä kulttuurille, jos Werfelin romaanista saataisiin uusintapainos. Englannin kielellä ( The Song of Bernadette) romaani on saatavissa ja myös romaanista tehty elokuva löytyy DVD-muodossa Amazonilta.


Franz Werfel:
Bernadetten laulu
( Das Lied von Bernadette)
Suom. Kyllikki Sutinen
Kustannusosakeyhtiö Fennia
Helsinki 1949, 474 s. 

maanantai 6. tammikuuta 2014

Thomas Merton: Tie sisäiseen todellisuuteen

 
Thomas Merton on tunnettu trappistikirjailija jota pidetään yhtenä viime vuosisadan tärkeimmistä mystikoista, ja jonka tuotantoa on käännetty suomeksikin jokunen kirja.

Tämä Tie sisäiseen todellisuuteen (No Man Is an Island) on sarja mietteitä monenlaisista asioista, kuudessatoista luvussa käsitellään omatuntoa, armoa, rakkautta, rukousta, askeesia jne., vähän kaikkea mitä elämään (ainakin toivon mukaan) kuuluu.
Luvut ovat varsin tiiviitä ja teksti pysyy enemmän yleisellä kuin henkilökohtaisella tasolla. Monta asiaa voisi käsitellä laajemminkin ja kirja sopisi varmaan paremmin ajoittain kappale kerrallaan luettavaksi ja ajan kanssa pohdittavaksi kuin tällaiseen kannesta kanteen -lukemiseen mitä minä nyt tein.

Eipä silti, kyllä tästä löytyi antoisasti ajatuksia näinkin, erityisen kiinnostaviksi nousi yksi kirjan laajimmista kappaleista kutsumuksesta sekä kirjan päättävä hieman runollisempi kommentaari hiljaisuudesta, aiheesta joka Mertonille oli epäilemättä rakas.

16.2. Jumala, Luojamme ja Pelastajamme, on antanut meille kielen, jonka avulla voimme puhua Hänestä, sillä usko tulee kuulemisesta, ja kielemme on avain, joka avaa taivaan toisille.
Mutta kun Herra tulee Yljän muodossa, ei ole enää mitään sanottavaa. Vain: Hän tulee! Ja sitten meidän on kiiruhdettava Häntä vastaan.

Tie sisäiseen todellisuuteen (No Man Is an Island 1955)
Suom. Pia Koskinen-Launonen
Kirjaneliö 1992, 238 s.