perjantai 31. lokakuuta 2014

Tertullianus: Apologeticum, kristinuskon puolustus


Tertullianuksen, ensimmäisen latinankielisen kirkkoisän, tekstejä on alettu julkaista suomeksi vasta aivan viime vuosina, tämäkin Juha Pihkalan käännös on vuodelta 2010.
Tertullianus oli lakimies ja tästä epäilemättä nousee tämä varsin voimakas retoriikka ja väittelyn taito jolla hän tässä puolustaa kristinuskoa ja muussa tuotannossaan mm. hyökkää kerettiläisiä vastaan. Hän pyrkii kohdistamaan argumenttinsa paikallisille käskynhaltijoille (jotka saattoivat tämän tekstin ehkä lukeakin, keisariin vetoaminen olisi ollut hieman absurdia), eikä käytä kovinkaan paljoa argumenttiensa tukena esim. kristittyjen omia kirjoituksia koska vastustajien voi tuskin olettaa pitävän näitä minkäänlaisina auktoriteetteina.
Jonkin verran toki esitellään kristillistä oppia, ja Tertullianus tunnetaan varhaisena kolminaisuusopin esittelijänä. Kirjassa on mukana myös tekijän esittely, kirjallisuusluettelo ja sanojen ja nimien selitysosio.

Lukijana myönnän että apologiat eivät ole mitenkään suosikkikirjallisuuttani, ainakaan sellaiset joiden kanssa olen jo valmiiksi samaa mieltä (apologiat aatteille joista olen eri mieltä voivat toki olla kiinnostavia). Ja tässäkin on toki pitkiä pätkiä jotka eivät ainakaan pintatasoltaan ole enää mitenkään ajankohtaisia: Jupiteria tai keisaria ei enää palvota joten argumentit näitä vastaan herättävät korkeintaan historiallista mielenkiintoa (joskin niiden pohjalta voi miettiä oman aikamme epäjumalia joita kaikkien tietysti kuuluisi palvoa). Samoin hymyilytti hieman Tertullianuksen kristityistä tekemät yleistykset, kuinka kaikki kristityt ovat niin puhtoisia, yhtenäisiä, rakastavia, siveitä ja anteliaita, ihan jokaikinen. No, toisaalla tuli ilmi myös Tertullianuksen jyrkkyys omiensa suhteen, "jos hän on myös jotain muuta kuin kristitty, hän ei enää ole kristitty." (samainen jyrkkyys sai Tertullianuksen irtoamaan valtakirkosta ja ensin liittymään montanolaisiin ja myöhemmin kokoamaan oman erillisen ryhmänsä...joka aikanaan liittyi takaisin katoliseen kirkkoon, mutta tämä ero on johtanut siihen että arvostuksesta huolimatta Tertullianusta ei ole kanonisoitu pyhäksi)

Valitettavan ajankohtaisia ovat kuitenkin Tertullianuksen syytökset halukkuudesta tuomita muttei ottaa selvää. Kun Tiber tulvii tai Niili ei, huudetaan "kristityt leijonille" ja kun liikkuu meheviä väitteitä joiden perusteella vetää omia tarkoituksemukaisia johtopäätöksiä niin mitäpä sitä suotta tarkistamaan että onko väitteissä oikein mitään pohjaa.
Nykyäänkin saamme nauttia omalaatuisesta uutisoinnista ja vielä omalaatuisemmasta keskustelusta uutisten ympärillä vaikkapa alkuräjähdykseen tai eksorsismiin liittyen, tai tuomitsevia mielipiteitä voi laukoa vaikka maahanmuuttajaperheiden lastenvaunuista Espoossa riippumatta siitä onko näissä nyt mitään hämärää vai ei, tärkeää on tuomitseminen. Ja eipä sitä taida itsekään olla ihan vapaa ennakkoluuloista ja halukkuudesta tehdä johtopäätöksiä niiden perusteella ottamatta tarkempaa selvää...
200-luku ei joissain asioissa olennaisesti eroa 2000-luvusta, yksi nolla sinne tai tänne.

Tertullianus: Apologicum (197-198 AD)
Suom. Juha Pihkala
Kirjapaja 2010, 199 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti