sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Wilfrid Stinissen - Rukoushuokauksia


Ruotsalaisella karmeliittaveljellä Wilfrid Stinissenillä on varsin laaja tuotanto, joista yhden kirjan luin nyt. Rukoushuokauksia (alkuteos Jesusböner, suom. Anja Ghiselli) sisältää nimensä mukaisesti huokauksen omaisia, vain lauseen tai kahden mittaisia rukouksia tai kontemploitavia lauseita jotka on otettu evankeliumeista.

Kirja jakautuu kolmeen osaan, ensimmäisessä on Jeesuksen lauseita ihmisille (lue: sinulle), toisessa ihmisten (lue: sinun) lauseita Jeesukselle ja kolmannessa Jeesus puhuu Isälle (ja me saamme liittyä mukaan). Kussakin osiossa on mukana myös saatesanoja rukoilusta, joissa tuodaan esiin mm. rukouksen luonne vuoropuheluna tai keskusteluna, jota luonnetta nämä valitut huokaukset korostavat.

Pääosassa ovat kuitenkin evankeliumin pätkät jotka on irrotettu kontekstistaan, niin että voimme itse löytää sen kontekstin jossa tämä osa keskustelua käydään. Mukana olevat Magnus Aronsonin valokuvat saattavat vihjata johonkin yhteyksiin tai saattavat olla vihjaamatta (aukeamilla on yleensä yksi rukous vasemmalla sivulla ja valokuva oikealla).

Tämäkään ei ole varsinaisesti alusta loppuun luettava ja sellaisena omaksuttava kirja vaan ennemmin työkalu käyttöön, rukoilemiseen, Raamatun lukemiseen, jokapäiväiseen elämään.

Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.

Wilfrid Stinissen: Rukoushuokauksia (Jesusböner, 2010)
Suom. Anja Ghiselli
Kirjapaja 2012, 104 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti