Heikki Nuutinen: Augsburger Postzeitung 1687 - Birgitan Ystävä 2001

Kuten jotkut ovat saattaneet huomatakin, on minua kiinnostanut kotomaamme katolisen lehdistön vaiheet, ja näköjään en ollut ainoa: Heikki Nuutinen on laatinut Birgitan Ystävä -lehden historiikin ja siinä yhteydessä tarkastellut katolista lehdistöä niin meillä kuin muuallakin.

Alkaen 1600-luvun Saksasta, jossa Augsburger Postzeitung on ilmeisen vahva ehdokas ensimmäiseksi katoliseksi lehdeksi, ja Saksan jälkeen tarkastellaan monia muitakin maita. Kovin sirpaleista tämä teksti on, paljon nimiä, painoslukuja ja vuosia, kun lähteinä on käytetty pääasiassa hakuteoksia, mutta saa tästä silti jotain yleiskuvaa mitä on tullut.
Tämän jälkeen keskitytään Suomeen, kooten hajanaisia tietoja Finlandia Catholicasta ja muista lähteistä ja esitellen niin hiippakuntalehti Fideksen (aiemmin Kellojen kutsu / Klockorna kalla), kirjoitusvuonna 2002 ilmestyneet seurakuntalehdet, eri ryhmien julkaisuja kuten Documenta ja Juventus, ja käytännössä yksien henkilöiden missiot Uskon sanomat ja Päivikki.

Loppuluvuissa sitten esitellään laajasti Birgittalaissisarten ystävät ry:n lehden vaiheet ja sisältö 1987-2002. Jonka lähinnä selailin läpi, ehkä se on antoisampi jos tuntee enemmän järjestön vaikuttajia yms.

Sirpaleisuudesta johtuen tämä ei ole mitenkään kannesta-kanteen luettava historiikki, ennemminkin teos jonka selaa läpi yleiskuvan hakien ja myöhemmin sitten tietää että tällainen hakuteos on olemassa jos jotain tietoa aiheesta halajaa.
Ja ainakin sitä keskivaihetta jossa Suomen lehdet esitellään kannattaa vilkaista, vaikka onkin osin jo ikääntynyttä tietoa: Fideksen nykyinen päätoimittaja Marko Tervaportti oli juuri aloittanut, ja mahtavatko seurakuntalehtienkään tiedot olla enää paikallaan...

Heikki Nuutinen: Augsburger Postzeitung 1687 - Birgitan Ystävä 2001
Birgittalaissisarten ystävät ry 2002, 114 s.

Shusaku Endo - Skandaali

Muutama vuosi sitten olin lukenut Shusaku Endon kirjan Hiljaisuus, joka kertoo portugalilaisesta lähetyssaarnaajasta 1600-luvun Japanissa kristittyjen vainon aikaan, ja sen jälkeen mielessä on ollut että enemmänkin pitäisi, mutta on tähän mennessä jäänyt...no, nyt on tilannetta korjattu myöhäisempään tuotantoon kuuluvalla Skandaalilla (suom. Juhani Lindholm)

Endo flirttailee varsin selvästi omaelämäkerrallisuudella: päähenkilö Suguro on 65-vuotias kirjailija (Endo oli tämän ilmestyessä 63), arvostettu kristillinen kirjailija pääosin ei-kristillisessä maassa ja kulttuurissa. Kirjan alussa ollaan saamassa kirjallisuuspalkintoa ja kaikenlaisista vanhenemisen mukana tulevista terveyskrempoista huolimatta elämä on varsin tasapainoista, seesteistä, sanoisinko itsetyytyväistä.
Palkintojuhlallisuuksissa hän kuitenkin pikaisesti huomaa kovasti itseään muistuttavan miehen joka kuitenkin näyttää jotenkin pilkalliselta ja kieroutuneelta, ja tapaa humalaisen naisen joka kovasti väittää tuntevansa Suguron, joka kuulemma on tuttu Tokion punaisten lyhtyjen alueelta...

Tästä tapahtumasta kiinnostuu lehtimies Kobari, joka on täysin vakuuttunut siitä että Suguro on kaksinaamainen tekopyhä irstailija, koska eihän hän mitään muuta voisikaan olla, ja niinpä tämä pitää paljastaa. Ja toisaalla Suguro itse lähtee hieman silmäilemään paikkoja joissa hänet huhujen mukaan on nähty, tapaamaan ihmisiä ja omalta osaltaan tutustuu toisenlaiseen maailmaan...

"Kun Jeesus verta vuotavana kantoi ristiään teloituspaikalle, väkijoukko ilkkui ja kivitti häntä. Eivätkö he tehneetkin näin siksi, että se tuotti heille nautintoa, samaa nautintoa jota minä aina yritän teille kuvailla? [...] Romaaneissannekin...olette itse asiassa kirjoittanut vain ihmisistä, jotka ovat kavaltaneet Jeesuksen, mutta vuodattavat sitten katumuksen kyyneleitä kun kukko on kolmasti laulanut. Olette aina karttanut kirjoittamasta väkijoukosta, joka mielihyvästä juopuneena paiskoo Jeesusta kivillä."
"On asioita, joista kirjailija ei kerta kaikkiaan voi kirjoittaa."
"Olipa siisti väistöliike."

Suguro on kirjoittanut synnistä mutta niin pahuuden että oman sisimmän ymmärrys on jäänyt vähemmälle niin omassa elämässä kuin ilmeisesti kirjoissakin, kunnes se purkautuu tällaisena doppelgängerinä, jonka kohtaaminen on luonnollisesti koettelemus (ja lukijasta ehkä riippuu pitääkö lopun tilaa onnellisena ja ei). Samalla Suguro kohtaa ihmisiä joiden elämissä on itsestään monia, hyvinkin ristiriitaisia puolia ja itse jättää kertomatta paljon asioita vaimolleen ettei tämä vain suotta huolestuisi; kaksinaamaisuus, hyvä ja paha, synti ja alitajunta ovat kirjan keskeisiä aiheita.
Ja modernista japanilaisesta näkökulmasta aiheita tarkastellaan niin kristillisyyden, buddhalaisuuden kuin freudilaisuudenkin puitteissa, vertaillen ja yhteyksiä tunnistaen.

Ja tietysti aiheena on myös kirjallisuus ja kirjoittaminen: onko Suguro ylläolevassa sitaatissa oikeassa? Entä Kobari, joka haluaa Paljastaa Totuuden (ja siinä sivussa napata mukavan rahasumman skandaalilehdiltä ja kerätä mainetta skuupista)?

Endoa on nimitetty Japanin Graham Greeneksi, sen voinee ottaa suosituksena: jos pitää yhdestä pitänee toisestakin. Minä pidin.

Shusaku Endo: Skandaali (スキャンダル 1986)
Suom. englannista Juhani Lindholm
Otava 1988, 239 s.